Miksi en voita lotossa





Vaikka pulahdus avantoon olisikin ollut mahtava pätös päivälle, pätin siirtä sen kokemuksen toiseen kertaan.
Aloitimme päivän haastattelulla odotellessamme uunien lämpenemistä.
Olin välillä kameran edessä, välillä sen takana kuvaajan apuna.Hyvä vauhti, pidä tämä, kuvaaja huuteli kun painoin kaasua kameran käydessä, pyyhkijät pois pältä nyt!Seuraava aamu alkoi koko Kuhmon kattavalla sähkökatkoksella.Lopuksi päsimme maistamaan uunituoreita rönttösiä voin kera.Seuraa Maakuntien opa cafe casino makuparit -kiertueita reaaliaikaisesti, instagram -tililläni.Pitkän päivän pätteeksi ajelimme Kuhmosta Oulun kupeeseen Utajärvelle, jossa majoitumme Merilän kartanoon.Kamera taltioi rönttösen valmistuksen vaihe vaiheelta.Rönttönen on ruiskuoreen leivottu pyöreä piirakka, jonka täyte, röppö, on rukiilla imellettyä peruna-puolukkasurvosta.Niitä ei ollutkaan vaikea löytä: kuvasimme koko iltapäivän Kuhmoa halkovan Pajakkakosken rannalla.Mikäs siinä, aamukahvi maistui mainiosti hämärässäkin.Tajusin vasta paikan pällä maistelleeni rönttöstä aiemminkin, nimittäin viime kesänä Kainuuseen suuntautuneella keikkakiertueellani.Kajaanista nappasimme vuokra-auton ja ajelimme viikon ensimmäiselle vierailupaikkakunnalle, Kuhmoon.Kuvauskohteeksi päsi myös paikallisen tervasoutajan patsas.Saimme nauttia harvinaisen tunnelmallisen aamupalan hotellin pimeässä aamiaissalissa.Kuvaaja halusi myös kuvaa Kuhmo-kyltistä liikkuvan auton kyydistä ja kuskin paikalle istahti kukas muu kuin minä.Maakuntien makuparit -kiertueen ensimmäinen viikko alkoi positiivisissa ja odottavissa tunnelmissa, kun tapasimme kuvausryhmän kesken Helsinki-Vantaan lentokentällä.Päivä kului todella nopeasti videomateriaalia kuvaten.Kun päsimme ensimmäiselle kuvauspaikallemme Kaesan kotileipomolle, uunit olivat vielä kylminä sähkökatkoksen jäljiltä.Otimme herkkujen valmistuttua myös still-kuvia kiertueen ensimmäisestä makuparista: rönttösestä ja kupillisesta Juhla Mokka -kahvia.
Rönttösellä on varmasti yhtä monta herkuttelutapaa kuin on herkuttelijoitakin, mutta voin kanssa nautittu, uunilämmin rönttönen oli leipurisiskosten oma suosikki.





Tiedossa oli tiivis viikko, jonka aikana oli suunnitelmissa vierailla kolmessa maakunnassa.

Sitemap